Näin laihdut viisi kiloa viikossa

Kun haluat laihtua nopeasti esimerkiksi tiettyä tulevaa tilaisuutta, lomamatkaa tms. varten, se on mahdollista noudattamalla tiettyjä vinkkejä. Jotta viiden kilon laihtuminen viikossa olisi mahdollista, siihen on löydyttävä motivaatiota ja tahdonvoimaa. Täysin syömättä ei viikon aikana tarvitse kuitenkaan olla, sillä se ei olisi terveellistä elimistölle ja mielelle. Niukkaa dieettiä onkin helppo noudattaa, sillä se kestää vain viikon ja palkintona on jopa viisi kiloa kevyempi olemus!

Ruoka

On tärkeää totuttautua pienempiin ruoka-annoksiin. Kun vatsa on tottunut saamaan vähemmän ruokaa, sinne ei mahdukaan suuria annoksia ja paino putoaa helpommin. Viikon dieetin jälkeen on myös vaikeampi palata normaalikokoisiin annoksiin, jolloin laihtuminen voi jatkua sen jälkeenkin. Pienemmät annokset vaikuttavat myös kalorien saantiin. Kun syöt vähemmän kaloreita kuin kulutat, laihdut väistämättä. Viikon ajan tulisi olla erittäin matalakalorisella ruokavaliolla. Oma kalorinkulutus kannattaa selvittää ennen aloitusta mutta yleensä matalakalorinen ruokavalio sisältää noin 800 kaloria päivässä. Kannattaa tutustua tarkoin ruokien tuoteselosteisiin, jotta söisit viikon aikana mahdollisimman vähäkalorista mutta terveellistä ruokaa. Esimerkiksi jotkin rasvattomat tuotteet saattavat sisältää rasvan sijasta yllättävän paljon sokeria.

Tässä vinkki ruokavalioksi viikon ajaksi, jos et tiedä mitä sinun tulisi syödä, jotta painosi putoaisi viisi kiloa. Yksi keino on syödä lähinnä hedelmiä ja vihanneksia. Ruokavalio on siis hyvin tiukka mutta toisaalta se kestää vain viikon. Ruoan määrä ei saisi ylittää n. 1,4 kiloa päivässä. Voit siis syödä lähes puolitoista kiloa hedelmiä päivässä. Motivaation ja ruoan mielekkyyden kannalta olisi kuitenkin parasta syödä hedelmiä ja vihanneksia vaihtelevasti ja valmistaa niitä eri tavoin. Esimerkiksi vihanneksia voi syödä raakana tai vaikkapa höyryttää kattilassa.

Juoma

Juomaksi viikon aikana kannattaa nauttia vettä sekä vihreää teetä. Ne kiihdyttävät aineenvaihduntaa, jolla on oleellista merkitystä nopean laihtumisen kannalta. Usein näläntunne katoaa, kun muistaa juoda tarpeeksi vettä. Jano tulkitaan usein virheellisesti nälän tunteeksi. Runsas juominen auttaa siis pysymään energisenä niukan dieetin aikana. Suolaa kannattaa kuitenkin välttää, sillä se sitoo kehoon ylimääräistä nestettä.

Liikunta

Jos tunnet olosi tarpeeksi energiseksi, liiku päivittäin vähintään 30 minuuttia kerralla. Matalakalorisen ruokavalion aikana olo voi tuntua väsyneeltä ja heikolta ainakin aluksi muta yleensä ainakin kevyttä liikuntaa voi harrastaa. Viikon aikana kannattaa muutenkin pitää itsensä liikkeessä ja kiireisenä, jolloin ajatukset eivät niin helposti siirry ruokaan ja näläntunteeseen. Itseään ei myöskään kannata punnita jatkuvasti, sillä se voi vaikuttaa haitallisesti motivaatioon, jos paino ei olekaan pudonnut sitä vauhtia kuin kuvittelit.

Viikon jälkeen

Ihanteellisessa tapauksessa olet viikossa tottunut pienempiin ruoka-annoksiin ja vähempään kalorimäärään. Tällöin terveellistä elämäntapaa on helpompi jatkaa. Tällöin kannattaa suunnitella oma dieettinsä tarkemmin, jos haluaa jatkaa painonpudotusta.

Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *